Kirjoitusharjoitus #15

Nykyään yöpöydälläni on pieni vaaleanpunainen muistikirja, johon kirjoitan muistiin uniani. Unissa tapahtuu kaikenlaisia asioita ja joskus jopa harmittaa, kun uni jää kesken.

En ole innostunut unien tulkinnasta, mutta haluaisin muistiinpanojeni avulla oppia hyödyntämään uniani kirjoittamisessani.

Lapsesta saakka olen nähnyt painajaista, joka on vanhemmiten muuttunut harvinaisemmaksi, mutta silloin tällöin se palaa. Siinä unessa olen lapsi ja unessa olen vanhempieni ja veljeni kanssa autossa. Meillä on kiire viemään äitiä sairaalaan, koska hänen mahassaan on koko ajan suureneva aukko. Lapsena se oli erittäin pelottava uni.

Toinen painajainen, joka toistuu, liittyy ukkoseen. Siinä unessa pystyn ennakoimaan salaman iskut ja väistämään niitä hyvin nopeasti. Taustalla lienee lapsuudessa opittu ukkosen pelko, josta voin kiittää toista mummoani, joka pelotteli minut juuri ennen kouluikääni. En kuitenkaan muista nähneeni tätä painajaista kuin vasta aikuisiällä.

Näistä painajaisista en ole kirjoittanut, mutta muutamista miellyttävimmistä olen jo kirjoittanut otteita. Kerrassaan outoa, minkälaisia asioita unessa voi käsitellä.

Tämän viikon kirjoitusharjoitus

Palauta mieleesi jokin miellyttävä uni tai todentuntuinen uni. Kirjoita unesi mahdollisimman tarkasti tarinaksi. Voit haastaa itsesi kirjoittamalla tarinan painajaisistasi, jos uskallat.

Kommentoi ja kerro, oliko tehtävä helppo. Muistatko helposti unesi? Minkälaisen tarinan kirjoitit?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top