Kirjoitusharjoitus #17

Olen mieheni kanssa lomailemassa Järvisydämessä. Ajomatka tänne kesti pysähdyksineen yli kuusi tuntia. Koirien kanssa matkustaessa pysähdyksiä on pakko pitää. Koiria ei voi istuttaa ahtaissa kopeissa tuntitolkulla.

Siinä ajaessa mietin, mitähän koirat siellä kopeissaan ajattelevat. Mökkimatka kestää kolme varttia. Ymmärsivätkö koirat, että ollaan matkalla jonnekin kauemmaksi? Olen joskus ajatellut, että jos osaisin piirtää, tekisin sarjakuvia koiristani ja niiden ajatuksista. Mitä esimerkiksi vanhempi koirani ajatteli kiivetessään serkkuni kissojen kiipeilypuuhun?

Miten niin vain kissoille? Missä niin lukee?

Vaillinaiset piirustustaitoni eivät ole koskaan estäneet minua villisti ajattelemasta koirieni ajatuksia. Usein sanoin, että jos tuon koiran pään päällä nyt olisi puhe- tai ajatuskupla, siellä lukisi näin. Ja kun meillä on koiria kaksi, myös niiden keskinäisestä ajatustenvaihdosta saan aikaiseksi vaikka mitä. Kuinka iloisia ne ovatkaan, kun tulen kotiin. Vaikka olisin käynyt vain postilaatikolla.

Tämän viikon kirjoitusharjoitus

Tällä viikolla kirjoitamme lyhyen tarinan, jossa päähenkilö on eläin. Se voi olla lapsuutesi lemmikki, nykyinen lemmikkisi, metsän eläin tai eläintarhassa näkemäsi eläin. Jos et keksi tarinan aihetta, kirjoita siitä, mitä eläin ajattelee nähdessään Sinut. Mitä se ajattelee? Pitääkö se Sinua ystävänä vai uhkana?

Kommentoi ja kerro, mistä eläimestä päädyit kirjoittamaan.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top