Ikuisesti ahmimisikäinen kirjatoukka ajattelee paremmin kynä kädessä
Vanhempien sängyllä lojuu Anna-lehti. Äiti aikoo lukea sitä ennen kuin nukahtaa. Minä olen menossa omaan sänkyyn, mutta katselen lehden kantta. Tajuan salamana, että ymmärrän siitä kaikki otsikot. ”Nyt rupesi sanat selviämään!” kiljaisen.
Äiti ei usko. Todisteeksi luen ne kaikki hänelle ääneen. Saamme vielä yhteisen hykertelyhetken, kun osoitan lehden kantta, ja sanon, mitä siinä lukee. Oman nimeni tunnistin tietenkin jo ennestään.
Olen melkein kuusivuotias, ja vaikka ääneen lukeminen on edelleen osa yhteisiä hetkiä muun perheen kanssa, kirjat alkavat toden teolla kulua myös omissa käsissäni.
Myöhemmin äiti aloittaa työt kirjastossa. Hänen tehtävänsä on palauttaa kirjoja, ja hän kysyy, saako niitä lainata palautettujen pinosta suoraan. Äidin paluu iltavuorosta merkitsee ihanaa kassillista, ja iltapalatoiveet ovat pidempiä listoja kuin toista aamiaista vaativalla kissalla konsanaan: niin kauan sai lukea kuin syö.
Vompelit. Kaislikossa suhisee. Elämäkertoja, kuten Agatha Christien. Ja Dizzy Gillespien, mutta miksi sen oli kirjoittanut joku toinen? Ai koska Christien tapainen kirjailija tietenkin selvisi elämäkerrastaan, mutta kaikki eivät osaisi kirjoittaa tarinaansa kirjaksi? Jännää.
Neiti Etsiviä. Etsiväkaksosia. Merri Vikin Lotta-kirjoja. Hauska on tietää lisää oli lasten tietokirjasarja.
56 hevoskirjaa yhtenä kesänä. Kun suljen silmät, tunnen vieläkin kirjaston tuoksun, näen vihertävän kokolattiamaton ja alan käydä lastenkirjahyllyä aakkosissa läpi: Alm, Almqvist…
Kirjoitan kaikkien lukemieni hevoskirjojen nimet pikkuvihkoon. Kassillinen lähtee mukaan kesälomalle, jonka teemme asuntoautossa Itä-Suomeen. Isä on turhautunut: yhtä hyvin olisi voinut ajella viikon kotikorttelia ympäri, kun lapsi vain lukee eikä piittaa maisemista mitään.
Lukujumia en tiedä kokeneeni. Siinä missä vaikka päiväkirja saattaa jäädä joskus päiviksi tai pidemmäksi aikaa sivuun, joka ikinen päivä kyllä luen jotakin. Se on ehdoton iltarutiini ennen nukkumaanmenoa. Koska asun yksin, ruokapöydässä saa lukea. Aamukahvilla kissa tietää, että kun haen santsimukillisen, en hetkeen nouse, vaan lueskelen vähän aikaa. On hyvä hetki tulla syliin, kun alusta ei hötkyile.
Kun pandemia sulki kirjastot, löysin e-kirjapalvelut. Kuuntelen jonkin verran mutta enemmän luen sähköisenä. Se, että kirja oli puhelimessa, avasi aivan uusia lukuhetkimahdollisuuksia. Imurointiin riittää yksi käsi, ja pari sivua kääntyy puhelimen näytöllä ennen kuin matto on valmis.
Äänikirjoja voi tietysti kuunnella, kun kokkaa. Ja jos silmät ovat illalla kovin väsyneet.
Kun kirjoittamisesta tuli yhä isompi osa elämääni ja se alkoi olla sillä lailla ammattimaista, että aloin kirjoittaa kirjavinkkejä ja ohjata sanataidepajoja, lukeminen sai uuden näkökulman. Luin kirjoittajana. Huomasin kerronnan keinoja, runokuvia, metaforia ja keskustelun tapoja. Otin niistä opikseni, luin analyyttisemmin ja tutkien, en enää pelkästään nautinnoksi.
Pääsin mukaan kirjoittamaan viihdekirjavinkkejä sivustolle. Olen aina lukenut hyvän mielen kirjoja ja Anni Polvan, Hilja Valtosen, Sara Stormin, Kirsi Pehkosen, Maija Kajannon ja Asta Ikosen kaltaisten tekijöiden romanttista viihdettä. Viihdekirjoista kirjoittavaa haettiin keväällä 2025, ja onpas hauskaa!
Kesä ja sininen huopa. Seitsemäntoista runokirjaa sängyssä seurana. Apua, pidän tästä, mutta en ymmärrä tätä. Onneksi koulun äidinkielen tuntien runoanalyysit eivät aivan nitistäneet rakkautta lyriikkaan. Sittemmin minustakin tuli runoilija, tai ainakin lavarunoilija.
Sanataideohjaajana työpajojeni perusopetuksia on, että kirjoittamisesta ei voi puhua ilman lukemista. Sanataidepajan osana voi hyvin olla kirjavinkkausta. Runomatka maailmalle -pajassa esittelen vaikkapa kotimaisia limerikkejä kirjasta Sipsiä nutturasta tai perinteisen japanilaisen runon rytmistä hieman poikkeavia Vironhaikuja.
Osaan lukea nopeasti, hahmottaa kokonaisen rivin ja siirtyä sivua alaspäin. Usein silti luen makustellen, nauttien. Elämä ilman kirjoja ei tuntuisi elämältä, koti kodilta.
Kirjoittaja on kaikkea paitsi kauhua hotkiva sanoista maailmansa rakentanut runohattutäti, jolla on aina muistikirja ja lukukirja laukussaan.
Kuvat Annasta – Diop Creative Oy / Rosita (https://www.instagram.com/diopcreative)
Muut kuvat Pixabay.
