Lähetin käsikirjoitukseni neljälle esilukijalle. Kolmelta sain palautteen ennen kuin ryhdyin viimeiselle editointikierrokselle. Se oli yli odotusteni – en alun perin kuvitellut saavani edes kolmea lukijaa.
Esilukijat antoivat palautetta seuraavista asioista:
Lauseenvastikkeet
En ollut tehnyt sitä tietoisesti, mutta olin ripotellut lauseenvastikkeita pitkin käsikirjoitusta. En muista, olenko saanut vastaavaa palautetta henkilöiltä, jotka ovat aiemmin lukeneet käsikirjoitukseni palasia sieltä täältä.
Lauseenvastike on tiivistetty sivulause. Puhuessamme emme käytä lauseenvastikkeita ja siksi ne voivat tekstissä tuntua vieraalta. (Huomaatko, että tässäkin on yksi?)
Omassa tekstissäni on kohtia, joissa haluan, että lukija kokevan nimenomaan tunteen eikä vain lukevan tiivistelmää siitä. Harkitsin, missä tiiviys palkitsee ja missä se etäännyttää.
Päähenkilö – liian uhmakas vai sopivan särmikäs?
Päähenkilö Saara herättää tunteita. Yksi koki Saaran uhmakkuuden epäuskottavaksi, jopa teinimäiseksi käyttäytymiseksi. Toinen taas piti Saaran särmästä ja rosoisuudesta.
Romaanin alussa Saara on kuin ruutitynnyri – valmis räjähtämään koska vaan. Tasoitin editoinnissa käyttäytymistä hieman, mutta en halunnut tehdä Saarasta alusta alkaen tasaista. Minulle on tärkeää, että muutos näkyy tarinan edetessä.
”En voi sietää päähenkilöä, tarina on hyvä.” Näin sanoi eräs kurssin vetäjä, kun kysyin, eikö hän pidä käsikirjoituksestani. En tiedä, olenko onnistunut muuttamaan Saaran riittävän mielenkiintoiseksi. Toivottavasti.
Dialogi
Romaani on dialogivetoinen. Monesti kuulen vertaisteni valittavan, että eivät osaa kirjoittaa dialogia. Minusta tuntuu, että en osaa kirjoittaa ilman sitä.
Tällä kierroksella sain yllättävän vähän palautetta, että oli vaikea tunnistaa kumpi puhuu – Saara vai psykiatri. Se oli itselleni merkki siitä, että onnistuin tähän versioon pienillä muutoksilla auttamaan lukijaa tunnistamaan, kenen repliikistä on kyse.
Sain ehdotuksen poistaa osan dialogista epäsuoraksi kerronnaksi. Muutaman pitkän dialogin muutin tämän palautteen perusteella.
Koska romaanin kehystarina sijoittuu psykiatrin vastaanotolle, dialogi on rakenteellinen ratkaisu, ei tyylivalinta. Keskiössä ovat Saaran ja psykiatrin keskustelut sekä Saaran sisäinen puhe.
Rakenne
Jokainen luku on osa yhtä tapaamista psykiatrin kanssa. Yksikään luku ei kuvaa koko tapaamista. Oli helpottavaa huomata, että kukaan esilukijoista ei kaivannut tähän muutosta.
Romaani on jaettu kolmeen osaan. Kahdessa ensimmäisessä Saara ei luota psykiatriinsa. Kolmannessa osassa psykiatri vaihtuu. Tästä sain sekä tällä kierroksella että jo aikaisemmin palautetta, että vaihdon pitäisi tapahtua jo aikaisemmin.
Ymmärrän palautteen, mutta en tarttunut siihen. Olen jo kerran muuttanut rakenteen niin, että vaihto ylipäänsä tapahtuu. Tässä kohdassa halusin pitää kiinni omasta näkemyksestäni.
Takaumat
Saaran lapsuuden ja aikuisiän ymmärtäminen on romaanin ytimessä. Ratkaisin sen takaumilla, jotka punoutuvat vastaanottokeskusteluinin.
Takaumat eivät etene kronologisesti. Välillä palataan lapsuuteen, välillä lähimenneisyyteen.
Palaute oli kaksijakoista. Yhden mielestä takaumat toivat tarinaan paljon mielenkiintoista sisältöä ja voisivat paikoin olla pidempiäkin. Toinen kertoi olleensa aluksi hetken hukassa – ollaanko nykyhetkessä vai menneisyydessä – mutta tottuneensa nopeasti.
Se oli minulle tärkeä havainto: pieni hämmennys ei välttämättä ole ongelma.
Muuta palautetta
Saaran tyttäret ovat nimeltään Salla, Sonja ja Saaga. Yksi esilukijoista koki nimet liian samanlaisiksi. Nimistä tein kyselyn Threadissä antaen muutaman vaihtoehdon, mutta lopulta päädyin pitämään nimet ennallaan.
Kerronnan rohkeudesta ja vaikeiden asioiden kirjoittamisesta ilman, että siitä tulee liian raskasta, pidettiin. Toisaalta toivottiin hengähdyshetkiä – armoa lukijalle ja toivoa antavia osia.
Tämä tietysti mietitytti. Pitäisikö lisätä enemmän hyviä hetkiä ja iloisuutta? Muutamassa kohdassa tartuin tähän, mutta onko se riittävästi – sitä on itseni vaikea arvioida.
Omat fiilikset
Olen iloinen, että päätin testata käsikirjoitustani esilukijoilla. Se pakotti minut jättämään käsikirjoituksen hetkeksi rauhaan ja kun palasin siihen noin kuukauden tauon jälkeen, näin sen itsekin uusin silmin.
Murskakritiikkiä en saanut, ja se tuntuu sekä helpottavalta että epäilyttävältä. Eivätkö esilukijat uskaltaneet kirjoittaa kaikkea palautteisiinsa?
Nyt, kun olen käsikirjoituksen editoinnut saamani palautteen jälkeen, minulla on ensimmäistä kertaa tunne, että olen valmis kustantamokierrokselle.
Tätä hetkeä olen odottanut jo viisi pitkää vuotta.
