Kun sain valmiiksi käsikirjoituksen ensimmäisen version, tulostin sen paperille, pidin paperipinoa hetken sylissäni ja ajattelin ”minä tein tämän”. Olin helpottunut. Olin saanut aikaiseksi jotain käsin kosketeltavaa. Tässä artikkelissa kerron, mitä on tapahtunut sen jälkeen ja miten tähän pisteeseen päädyttiin.
Totuus on, että kirjoittajan työ on vasta alussa. Käsikirjoituksen ensimmäinen versio on raakile. Mahdollinen kultakimpale tai kelvoton sellaisenaan.
Miten ensimmäinen versio syntyi
Kun aloitin kirjoitusprojektini, en alkumetreillä osannut arvata, kuinka paljon työtä ja aikaa menisi siihen, että voisin sanoa kirjoittaneeni ensimmäisen version. En aloittaessani tiennyt mitään kirjan tekemisestä.
”Istun alas ja kirjoitan. Onko se sen kummoisempaa?”
Kun pienen pähkäilyn jälkeen päätin, mistä kirjoitan, minä todellakin istuin alas ja aloin kirjoittaa. Vain huomatakseni, että kirjoittaminen ei suju. Minulla oli mielikuva tarinasta, jonka haluan kertoa, mutta vaikka kuinka laitan sanoja paperille, ei niistä synny mitään järkevää.
Vaatii aikaa ja epätoivoisia päiviä ja iltoja ennen kuin oivalsin, että minun pitää löytää oikea kertoja. Minä-kertoja ei toiminut. Tarina tuli liian lähelle. Kun vaihdoin kaikkitietävään kertojaan, alkoi tekstiä syntyä. Mika Waltarin neuvo vaihtaa kertojaksi minän, jos teksti ei tunnu sujuvan, toimi minulle päinvastoin.
Seuraavaksi kehitin itselleni ongelman, joka esti tekstimassan kertymisen. Palasin kerta toisensa jälkeen käsikirjoituksen alkuun. Kursseilla varoiteltiin, että editoiminen on hankalaa ja monet vierastavat sitä. Minä olin taas vastarannan kiiski. Halusin kerta toisensa jälkeen editoida jo kirjoitettua eikä uutta tekstiä syntynyt. Kesti aikansa, ennen kuin uskalsin sanoa ongelmani ääneen ja pakottaa itseni kirjoittamaan uutta.
Jossain vaiheessa aloin saamaan palautetta eri kouluttajilta ja kanssaoppijoilta. Tartuin jokaiseen ehdotukseen kuin hukkuva oljenkorteen ja unohdin hetkeksi, että käsikirjoitus on minun ja minulla on kaikki valta kirjoittaa juuri niin kuin haluan. Ajan myötä opin valikoimaan, minkälaiseen palautteeseen tartuin.
Palautteen jälkeen sulatteluvuoro on kirjoittajalla. Palautetta pitää ajatella.
Kannattaa miettiä, mikä kuulostaa varteenotettavalta, mikä ei.– Anneli Kanto
Ensimmäinen versio valmis!
Lopulta oli kevään 2022 toukokuu ja luku kerrallaan tulostin käsikirjoitukseni paperille. Kursseilla olin oppinut, että paperille tulostaminen on monen kirjoittajan toimiva tapa jatkaa käsikirjoituksen työstöä. Haistelin paperinippua ja katselin sitä ennen kuin suljin sen kansioon. Se ei ollut vain pino paperia vaan se oli luomus, minun synnyttämä. Sitten päätin antaa käsikirjoitukselle ja itselleni lomaa.
Sekä kirjoittajan että kirjoituksen pitää antaa jäähtyä ja tekeytyä
mielellään pari viikkoa tai edes yksi.
Kun käsikirjoituksen lukee uudelleen viilennein aivoin ja kirkkain silmin,
havaitsee usein, ettei se niin nerokas olekaan.– Anneli Kanto
Pienen lomailun jälkeen tartuin käsikirjoitukseen uudestaan. Silmäilin paperille tulostamiani sivuja ja tein muutamia merkintöjä.
Kohti toista versiota
Avasin Scrivenerin ja aloitin uuden kierroksen. Kohti versiota kaksi. Juhannus 2022 oli juuri juhlittu. Mitäpä sitä kesällä muuta kuin editoisi työllä ja vaivalla luomaansa kirjallista tuotosta. Asetin itselleni tavoitteen. Kakkosversio pitää saada valmiiksi syyskuun loppuun mennessä.
”Eihän kakkosversioon voi ikuisuuksia käyttää.”
Kakkonen on versioista oleellisin,
siksi siihen pitää ryhtyä harkitusti, huolellisesti ja herkästi.
– Anneli Kanto
Koska joitain lukuja olin editoinut editoimasta päästyäni, olin niihin suhteellisen tyytyväinen. Mutta oli lukuja, jotka olin ikään kuin huitaissut saatuani jonkun oivalluksen jostain, mikä pitää lisätä käsikirjoitukseen. Niiden lukujen kanssa työtä oli paljon enemmän.
Huomasin myös, että oli lukuja, jotka olivat olleet editoimatta kauan. Kirjoittajan ääneni on muuttunut prosessin edetessä ja ensimmäisessä versiossa oli muutama luku, jotka olivat kuin eri kirjoittajan kirjoittamia. Kerran jopa mietin, että olenko oikeasti kirjoittanut jotain tällaista. Vaikka tiesinhän minä, että minun lisäkseni kukaan ei ole Scriveneriä koneellani käyttänyt.
Joitain lukuja kirjoitin käytännössä kokonaan uusiksi ja lisäsin uusia lukuja, koska tarinassa tuntui toisinaan olevan uuden luvun mentävä aukko. Versio kaksi alkoi kasvaa. Mitä enemmän sitä työstin, sitä keskeneräisemmältä versio yksi tuntui.
Syksyllä lähetin muutamia otteita kakkosversiota luettavaksi Taija Tuomiselle. Hän oli toki jo lukenut hieman ykkösversionkin materiaalia. Sain häneltä hyvää palautetta ja ehdotuksia. Olin jo sen verran oppinut, että ihan kaikkeen en enää tarttunut. Scrivenerin muistiinpanoihin aina välillä kirjoitin ”editoitu Taijan ehdotusten perusteella”. En todellakaan ole niitä ihmisiä, joille editoiminen on vaikeaa. Puuduttavinta on lukea omaa tekstiään uudestaan ja uudestaan, mutta uusiksi kirjoittaminen tai editointi – se on helppoa.
Pitkin alkusyksyä minulla oli tunne, että kohta kakkosversio on valmis. Aina kuitenkin palasin siihen ja löysin vielä jotain viilattavaa. Syyskuun loppu meni, mutta lokakuun 19. päivä julkaisin Facebookissa kuvan, jossa motivoitunut avattareni nostaa käsiään ilmaan sen merkiksi, että kakkosversiokin on tulostettu. Tällä kerralla tosin säästin luontoa ja tulostin kaksi sivua arkille ja pienensin fonttia, mutta lopputulos oli silti pienen kirjan kokoinen. Se vasta luomus olikin!
Milloin käsikirjoitus lähetetään kustantajille?
Kaikilla käymilläni kursseilla ja koulutuksissa jokainen kouluttaja on muistanut mainita, että käsikirjoitusta pitää työstää ennen kuin sitä tarjoaa kustantajille. Samaa viestiä kertovat useat kirjoittajaoppaat.
Monet kustantajat, elleivät kaikki, ilmoittavat sivuillaan, että lukevat kaikki heille lähetetyt käsikirjoitukset, mutta eivät anna palautetta, mikäli toteavat, että käsikirjoitus ei sovi heidän kustannussunnitelmaansa.
Kielteinen kustannuspäätös on raaka, yksinkertainen palaute. Se tarkoittaa sitä, että käsikirjoitus ei ollut heidän mielestään riittävän hyvä. Ei pidä antaa sen lannistaa kokonaan, sillä joku toinen kustantamo voi olla siitä kiinnostunut. Kirjoitusoppaissa neuvotaan lähettämään käsikirjoitus samaan aikaan usealle eri kustantajalle. Ei kannata jäädä odottamaan kielteistä päätöstä yhdeltä.
Kirjoitan lähitulevaisuudessa artikkelin mitä tapahtui kakkosversiolle ja miksi sitä ei lähetetty tarjolle kustantajille. Kakkosen jälkeen tulee kolmas versio!
Mikä on Sinun suhteesi ensimmäiseen versioon?
Oletko mahdollisesti jo kirjoittanut kirjan? Minkä version Sinä lähetit kustantamoille? Version yksi, kaksi vai jonkun muun?
Kommentoi ja kerro minulle ja muille versioiden kanssa pähkiville Sinun valinnoistasi.
