En voi loputtomiin editoida käsikirjoitustani. Jossain hetkessä minun on sanottava itselleni, että teksti on niin hyvässä kunnossa kuin omin avuin siitä saan. Katsotaan, voisiko joku auttaa parantamaan sitä ja julkaisemaan sen.
Olen tehnyt parhaani
Olen työstänyt Näkymättömän perinnön käsikirjoitusta vuosien ajan. Aloitin kertojalla, joka seurasi keskustelua mutta tiesi vain sen, mitä päähenkilö ajatteli.
Useat henkilöt ehdottivat, että kirjoittaisin käsikirjoituksen minä-kertojana. Ensin alkuun se tuli liian lähelle, mutta mitä enemmän etäännytin tapahtumia todellisista, sitä varmemmaksi tulin, että valinta oli oikea.
Tein kokeilun, jossa lisäsin kertojaäänen punaiselle tuolille. En lopulta löytänyt tuolille sellaista ääntä, mikä olisi tuntunut hyvältä. En kadu kokeilua, koska se avasi muutaman kohdan itsellenikin uudella tavalla.
Lopulta päädyin rakentamaan käsikirjoituksen kolmeen osaan. Suurin muutos oli, että kirjoitin kolmannen osan käytännössä tyhjästä uusiksi.
Esilukijoiden kommenttien jälkeen tein vielä yhden editointi kierroksen ja tyynen rauhallisesti totesin itselleni – olen tehnyt parhaani.
Kustantamoiden karsinta
Kun keskustelin eri vaihtoehdoista, moni sanoi, että lähetä niin monelle kuin mahdollista. Se ei houkutellut itseäni, vaan päätin lähestyä asiaa toisesta näkökulmasta.
Vierailin eri kustantamoiden kotisivuilla, tutustuin heidän julkaisuohjelmiinsa ja katsoin, miten he kotisivuillaan kategorisoivat itseään kustantajana. Koska Näkymätön perintö on psykologinen romaani, se rajasi aika monta kustantamoa pois listaltani.
Lopulta minulle oli edessäni viiden kustantamon lista, jotka sitten vielä erinäisillä kriteereillä arvioin itseäni miellyttävään järjestykseen.
Käsikirjoitus kustantamokierrokselle
Kun listani oli valmis, pidin noin viikon mittaisen tauon. Halusin antaa itselleni mahdollisuuden muuttaa mieleni: olisiko sittenkin vielä jotain, mitä haluaisin muuttaa.
Lopulta olin valmis lähettämään käsikirjoitukseni julmaan maailmaan.
Listani kahteen ensimmäiseen lähetin käsikirjoitukseni samana päivänä. Koska eri kustantamoilla on erilaisia toiveita, miten he haluavat käsikirjoituksen saada ja mitä liitteitä he haluavat, piti minun paketoida kaksi hieman erilaista pakettia.
Ensimmäisen kerran painoin lähetä nappia aamupäivällä ja toisen kerran iltapäivällä. Oloni oli hyvin rauhallinen. En ajatellut apua mitä tuli tehtyä .
Sen jälkeen vedin henkeä kaksi päivää, kunnes lähetin käsikirjoituksen kolmanteen kustantamoon. Oloni oli entistä rauhallisempi. Olen tehnyt parhaani.
Mitä seuraavaksi?
Listallani on vielä kaksi kustantamoa, joille en ole vielä lähettänyt. En ole päättänyt, toimitanko käsikirjoitukseni niihin nyt heti vai vasta viikkojen päästä. Ei niin, että odottaisin nopeaa vastausta näiltä kolmelta ensimmäiseltä, vaan koska haluan olla varma, että kustantamot tuntuvat oikeilta.
Olen myös käynyt uudelleen läpi joitain ensimmäisellä kierroksella ohittamiani kustantamoja. Olisiko niissä kuitenkin joku mahdollisesti käsikirjoituksestani kiinnostunut?
Joku varmaan ihmettelee valitsemaani strategiaa. Kun kaksi vuotta sitten lähetin ensimmäisen kerran käsikirjoitukseni maailmalle, tein sen kiireellä. Tavoitteena oli saada asiat liikkeelle vauhdikkaasti. Hylsyjen saamisessa meni vaihteleva aika, vaikka ensimmäinen tuli jo muutamassa päivässä.
Tällä kertaa halusin toimia toisin. Eihän minulla mihinkään kiire ole.
Sinun strategia?
Olisi mielenkiintoista kuulla, minkälaisen strategian sinä olet valinnut esikoiskirjasi kanssa. Kommentoi ja kerro!
