Kirjoitin marraskuussa 2022 artikkelin Kirjoittamisen halu ja tahto. Sen jälkeen olen oppinut itsestäni ja kirjoittamisesta paljon. Kirjoittamisen halu on muuttunut ja vahvistunut vuosien aikana. Tahto kirjoittaa on loppumaton. Kirjoittaminen on kestävyyslaji.
Kirjoittaminen on kestävyyslaji
Helmikuussa 2023 julkaistussa artikkelissa Mitä inspiraatio on? pohdin, miten herätellä inspiraatiota. Sittemmin olen oppinut, että kirjoittaminen on kestävyyslaji. Aina ei ole aikaa odotella inspiraatiota, mutta tarinaa voi houkutella esiin pala palalta.
Ensimmäinen käsikirjoitukseni vaati vuosien työn ja useamman version. En kadottanut uskoani, vaikka välillä pidin taukoa. Opin, että tauon jälkeen minulla oli halua, tahtoa ja kestävyyttä ottaa teksti esille ja aloittaa alusta.
Tauko paransi tekstiä joka kerta. Osa versioista vaati kokonaan uudenlaisen lähestymistavan ja näkökulman. Kestävyyden lisäksi tarvitsin uskoa itseeni. Minä pystyn tähän.
Motivaatio katosi joskus hetkellisesti. Kestävyyttä vaati sekin, että palasin aina kirjoittamisen pariin. En antanut toisten epäilyjen kadottaa kirjoittamista elämästäni.
Kadottamisen pelko
Myös huonosti kirjoitetuista teksteistä, niistä ensimmäisistäkin versioista, oppii jotain. Kun palaan niihin uudestaan, huomaan kehittyneeni kirjoittajana paljon. Ääneni on vahvistunut ja tarinat ovat saaneet uudenlaista ryhtiä.
Huomaan säästäväni lähes kaiken kirjoittamani. Ikään kuin pelkäisin hukkaavani ne niinkuin aikoinaan olen hävittänyt kaiken kouluaikana kirjoittamani – lukuisat ainevihot, lukiossa kirjoitetut tarinat ja yläasteen opettajan arvioimat runovihkoni.
Kun luulin lukioikäisenä kadottaneeni kirjoittamisen halun, huomaan nyt, että olin väärässä. Se oli piilossa ja tarvitsi vain pienen sysäyksen päästäkseen takaisin.
Uskallan sanoa sen ääneen
Kaikista suurin oppini kaikkien näiden vuosien jälkeen on varsin yksinkertainen. Kun uskallan vihdoin ajatella olevani tavoitteellinen kirjoittaja, suhteeni teksteihini vakavoituu. Tekstini kaipaavat huomiotani. Teksteistäni syntyy käsikirjoituksia. Käsikirjoituksista syntyy kirjoja. Vielä tulee päivä, jolloin voin sanoa olevani julkaissut kirjoittaja.
Uskallan sanoa ääneen, että tavoittelen painettua kirjaa, jota voin hypistellä kädessäni ja haistella paperin tuoksua. Voin ojentaa kirjani lapsilleni, ystävilleni, tuntemattomattomille ja sanoa ylpeyttä äänessani kirjoittaneeni sen. Mietin jo nyt, osaako kukaan heistä edes aavistaa, minkälaisesta kestävyyslajista on kysymys.
Koska koittaa se päivä, että sanon olevani kirjailija?
Eräs ystäväni totesi, että hän on kutsunut minua kirjailijaksi jo kauan. Minulle taitaa lopulta riittää se, että olen kirjoittaja. Oikeat kirjailijat yrittävät elättää itsensä kirjoittamalla. Sanon yrittää, koska tiedän, miten vaikeaa Suomessa on elättää itsensä kirjailijan ammattissa.
Minä saan elantoni muualta, kirjoittaminen on minulle rakas harrastus.
Milloin sinun mielestäsi kirjoittaja voi kutsua kirjailijaksi?
