Kaipaatko kirjoittajayhteisöä, josta saisit tukea matkasi varrella? Tai haluaisitko kuulua joukkoon, jossa kirjoitetaan ja ideoidaan kirjoittamista? Minä haluaisin, mutta en tunnu löytävän oikeanlaista seuraa. Voinko olla kirjoittaja ilman kirjoittajayhteisöä? Tässä artikkelissa kerron, minkälaisia kirjoittajayhteisöjä on matkalleni osunut ja arvailuja siitä, miksi en ole omaani vielä löytänyt.
Perinteinen käsitys tai ajatusmalli on, että kirjoittaminen on yksinäistä puurtamista. Kirjoittaja istuu työhuoneessaan ja tuottaa tekstiä. Muistan nähneeni pilapiirroksia, jossa kirjoittaja istuu vanhanaikaisen kirjoituskoneen äärellä ja ympäristö, erityisesti paperiroskakori, on täynnä runtattuja papereita.
Näinä päivinä paperiroskakoria ja tulostettuja papereita ei luultavasti ole. Tietokoneella kirjoitettaessa voi tiedostot helposti kirjoittaa uudelleen ja uudelleen. Tiedoston voi tallentaa tai poistaa digitaaliseen roskakoriin.
Ensimmäiset kirjoittajayhteisöni, jotka menetin
Kun istuin kurssikavereiden kanssa samassa luokkatilassa tai osallistuin yhteiseen verkkokoulutukseen, minulla oli ympärilläni ensimmäiset kirjoittajayhteisöni. Joukko ihmisiä, joilla oli samat haaveet ja unelmat. Useimmat heistä ottivat minun lailla ensimmäisiä askeleitaan matkallaan kohti kirjoittajuutta.
Valitettavasti en vain ymmärtänyt hyödyntää näitä yhteisöjä. En kysynyt muilta, haluaisiko joku jatkaa tavalla tai toisella yhteistä matkaamme. Verkkotapaaminen kerran kuussa, se ei vaatisi liikaa keneltäkään. Eihän?
Lukupiiri yhteisönä
Erään verkkokurssin hintaan kuuluivat kouluttajan järjestämät lukupiirit, joissa oli mahdollista keskustella kahden tai kolmen muun kirjoittajan kanssa. Kukin vuorollaan jaoimme tekstejämme tai keskustelimme kirjoitusideoistamme.
Kurssilla ei ollut vakinaisia ryhmiä vaan joka kerralla saatoin olla eri ihmisten kanssa. Kurssin ja oman käsikirjoitukseni edetessä sen lukeminen eri ihmisille tuntui turhalta. Tiesin, mitä halusin kirjoittaa. Olin jo saanut palautetta tekstin rakenteesta. Miten seuraava uusi ihminen voisi antaa minulle jotain sellaista, josta hyötyisin? Miksi lukisin aina uusia ja uusia kohtia käsikirjoituksestani aina uusille ja uusille ihmisille? Ymmärtävätkö nämä uudet ihmiset käsikirjoitukseni teeman?
En ymmärtänyt lukupiiriä yhteisönä. Päätin olla jatkamatta kurssilla sen toiselle jatkokaudelle. Kaipasin toisenlaista toimintaa ja hinta tuntui korkealta. En ollut valmis sijoittamaan rahojani lukupiiriin.
Facebook – yhteisöjen luvattu maa
Facebookista löytyy monenlaisia yhteisöjä ja yhdistyksiä. Joihinkin Facebook ryhmiin voi liittyä kuka tahansa ja toisiin tarvitaan ryhmän hyväksyntä. Olen liittynyt muutamaan ryhmään.
Yllättäen huomaan olevani arka ilmaisemaan itseäni näissä ryhmissä. Tunne, ettei ole yhtä hyvä kuin muut, on todellinen. Vaikka kuinka haluaisin jakaa pätkän kirjoittamaani tekstiä, en pysty siihen.
Entä jos joku minulle täysin tuntematon ihminen toteaa tekstistäni ”mitä paskaa”? Entä jos joku ottaa minut ryhmässä ”silmätikukseen”? Entä jos joku jakaa tekstini jossain muualla ja nauraa minulle?
Tuntuu, että näissä ryhmissä on selvä kahtiajako. On ryhmäläisiä, jotka jakavat tekstejänsä ja mielellään kommentoivat toisten tekstejä. Ja sitten on se joukko ryhmäläisiä, jotka seuraavat keskusteluja hiljaa taustalla. Nämä harvoin jakavat tai kommentoivat ryhmäkeskusteluja.
Näissä on potentiaalia kirjoittajan kaipaamaksi kirjoittajayhteisöksi. Tämä mahdollisuus on edelleen avoin, kunhan rohkaistun olemaan aktiivisempi näissä ryhmissä.
Ambivertti yhteisöä hakemassa
Olen joutunut miettimään omaa identiteettiäni paljon. Enkö olekaan ekstrovertti, joka tutustuu toisiin ihmisiin helposti? Olen vuosikaudet ajatellut, että uusiin ihmisiin tutustuminen on minulle helppoa ja nautin ryhmässä olemisesta.
Kaivoin määritelmät:
- Ekstrovertti saa energiaa ryhmästä ollessaan tekemisissä monien ihmisten kanssa ja hyytyy joutuessaan olemaan yksin.
- Introvertti viihtyy paremmin yksin kuin muiden seurassa, valitsee pienen ryhmän ja etsiytyy mieluiten ennestään tuttujen ihmisten pariin.
- Ambivertti ei valitse aina joko ekstroverttia tai introverttia vaihtoehtoa, vaan päättää tilanteen mukaan, kuinka toimii.
Olenko sittenkin ambivertti? Onko tämä tilanne, jossa edellä mainitsemani pelot saavat minut toimimaan introvertin tavoin? Entä jos kirjoittajan pitääkin olla ambivertti ja toimia tilanteen mukaan?
Mitä kirjoittamisen oppaat sanovat yhteisöllisyydestä?
On ollut suorastaan masentavaa lukea kirjoittamisen oppaita.
Vetoapu on mahdollinen ja yksinkertainen asia: se tarkoittaa myötätuntoista ja ystävällistä kanssakulkijaa, jonka kanssa voi luottamuksellisesti keskustella tekeillä olevasta tekstistä.
Aloittavalle kirjoittajalle vetoapu voi olla kesäkurssi, kirjoittamisen opinnot tai kirjoittajaryhmä.
– Anneli Kanto, Kirjoittamassa –
Minä en ole löytänyt vetoapua. Olen käynyt kesäkurssilla ja osallistunut kirjoittamisen opintoihin ja silti koen kulkevani matkaani yksin. Kaipaa henkilöä tai ryhmää, jonka kanssa voisin keskustella kirjoittamisesta kurssien ulkopuolella.
Päästä ystävät sisään ja astu itse ulos.
– Taija Tuominen, Minusta tulee kirjailija
Taija Tuominen kirjoittaa viiteryhmän merkityksestä:
Vaikka kirjoitustyö tehdään usein yksin, ovat kirjoittajat aina etsineet ja löytäneet seuraa kirjallisista ryhmistä.
Kaikilla kirjoittajilla on jokin viiteryhmä. Sidos voi olla löyhä tai tiivis, mutta aina on joku, joka kuuntelee ja keskustelee, lainaa silmiään ja antaa palautetta.
– kirjasta Minusta tulee kirjailija
Minä olen puolestani kirjoittanut kirjan marginaaliin ”Mistä löytää oma viiteryhmä?”
Oletko Sinä jo löytänyt oman kirjoittajayhteisösi?
Kerro ja kommentoi, oletko Sinä jo löytänyt oman viiteryhmäsi? Miten onnistuit siinä? Tai onko Sinulla blogi, jota minä ja muut kirjoittajaksi haluavat voisivat seurata? Ollaan yhteisöllisiä ja jaetaan.
