Minulta usein kysytään, mistä kirjoitan. Kysyjiä kiinnostaa, mistä löydän aiheeni. Vastaus on lähempänä kuin he aavistavatkaan.
Kirjoitan ihmisten kanssakäymisistä
Laukussani on usein mukana pieni mustakantinen muistivihko, johon kirjaan havaintojani ja ajatuksiani. Julkiseet kulkuvälineet ovat mitä loisteliain tapa kerätä pieniä hetkiä talteen käytettäväksi myöhemmin.
”Mä en muista siitä illasta mitään. Mä muistan, miten mentiin Inkan kämpille ja miten menin Mikan kanssa sohvalle. Mutta en muista mitään muuta siitä illasta.”
Hienoa, ajattelin. Tuossa on juuri sen verran ainesta, että sen ympärille voi kirjoittaa tarinan. En tiedä, kirjoitanko sitä koskaan, mutta tarina on muistikirjassani odottamassa mahdollista tilaisuuttaan.
”Jos mä muutan Tukholmaan, sä voit tulla laivalla kylään.”
”Lentäminen ois kyllä nopeampaa.”
”Mut sähän tykkäät olla laivalla.”
”Mä en tykkää lentokoneista.”
Mietin yhä, mahtoivatko ystävykset tavata Tukholmassa. Jotenkin itselleni jäi pieni epäilys. Mitä siitä, että lentokone on laivaa nopeampi, jos sillä ei halua matkustaa? Tämänkaltainen keskustelu on hyvinkin helppo lainata omaan tekstiini.
Mitä näissä keskusteluissa jäi sanomatta? Se on mielenkiintoisempaa kuin se, mitä sanottiin. Jäikö minulta huomaamatta sanatonta viestintää, joka muuttaisi keskustelun tulkinnan täysin toiseen suuntaan?
En tarkkaile ihmisiä tarkoituksenhakuisesti. Joskus pysähdyn ja kuuntelen. Tartun tilaisuuteen havainnoida. Ystäväni, perheeni ja tuttavani voivat jatkaa eloaan huolettomasti. En kulje muistikirjan kanssa kirjoittamassa ylös kaikkea, mitä ympärilläni tapahtuu.
Kirjoitan yhteisöistä
Juuri nyt työn alla oleva Suvikylän mysteeri sijoittuu mökkikylään. Idean tekstiin sain alunperin omasta kokemuksestani mökkikylän asukkaana.
Idealistalle on päätynyt toinen yhteisöön sijoittuva idea Kurkipuiston asuinalueesta, joka koostuu erillistalojen muodostamasta asunto-osakeyhtiöstä. Mieheni kanssa ostimme erillistalon juuri sellaisesta paikasta muutama vuosi sitten. Jo silloin mietin, miten yhteisöllisyys tuntuu seuraavan minua niin mökillä kuin kotonakin.
Sekä mökkikylään että erillistaloista muodostuneseen yhteisöön mahtuu paljon kirjoittamattomia sääntöjä ja ihmisten kanssakäymisiä. Jääkö joku ulkopuolelle? Saako yhteisössä puhua mistä vaan vai onko jotain, mistä ei ole sopivaa puhua ääneen? Miten näennäisesti hyvin toimeen tulevat ihmiset oikeasti ajattelevat toisistaan?
Mistä tekstini lopulta syntyvät?
Kirjoitan siitä, mitä olen havainnoinut, kirjannut ylös ja tulkinnut. Kirjoitan siitä, mistä luulen ihmisten kanssakäymisen syntyvän – ajatuksista, tunteista ja säännöistä. Kirjoitan siitä, mitä havainnoin ihmisten välillä tapahtuvan. Tarkkailen, mitä ympärilläni tapahtuu.
Se, mitä näen lähelläni, saa toisenlaisen muodon tekstissäni. Poimin ideoita keskusteluista, tapahtumista ja sanattomasta viestinnästä. Nostiko puhuja silmäkulmaansa? Ravistiko keskustelun lomassa toinen päätään ja toinen nyökkäili? Kuuntelivatko he edes toisiaan?
En kirjoita vain ihmisistä vaan siitä, mitä heidän välillään tapahtuu, mitä sanotaan ja mitä jää sanomatta.
Kirjoitan siitä, mitä toivoisin tapahtuvan. En vain itselleni, vaan myös muille. Kirjoitan siitä, mitä kukaan meistä ei toivoisi tapahtuvan itselleen, saati toisille. Kirjoitan itsestäni, sinusta ja meistä kaikista.
Lopulta vain luon tietynlaisen maailman – psykiatrin vastaanoton, mökkikylän, asuinalueen, peikkometsän, junamatkan – ja kirjoitan ihmiset juuri sinne. Minulla kirjoittaminen alkaa ihmisistä, joille löydän oikean paikan oikeaan tarinaan.
Mistä sinun tekstisi syntyvät?
